Työkoneteknologian uudet tuulet – Levitoi-hankkeen päätöswebinaari

12.12.2024 09:00

Webinaari

Tervetuloa mukaan Työkoneteknologian uudet tuulet - Levitoi-hankkeen päätösseminaariin!

LEVITOI-hanke kehittää uusia työkone- ja laiteratkaisuja ilmastonmuutoksen aiheuttamien alkutuotannon logistiikka- ja käsittelyhaasteiden voittamiseksi. Maa- ja metsätalouden tuotteiden ja sadon kysyntä kasvaa globaalisti samalla kun ilmastonmuutos haastaa ja muuttaa toimintaolosuhteita kantavan tieverkon ulkopuolella. Samalla luonnonsuojelu on kriittisen tärkeää.

Muuttuvat olosuhteet on otettava huomioon kehitettäessä työkoneita maa- ja metsätalouden tarpeisiin. Joillain alueilla lämpötilan nousu ja kasvavat sademäärät heikentävät maapohjan kantavuutta, toisilla puolestaan kuivuus pakkaa ja kovettaa sen, joten uudenlaiset teknologiset ratkaisut ovat tarpeen.

Tule hankkeen päätösseminaariin kuulemaan, millaisia havaintoja hankkeessa on tehty, miten kehittämistyö jatkuu ja miltä työkoneteollisuuden tulevaisuus näyttää. Tilaisuus järjestetään verkkotapahtumana (webinaari). Linkki tilaisuuteen lähetetään tapahtumaan ilmoittautuneille muutamaa päivää ennen tilaisuutta. Tapahtuman kieli on englanti. Tervetuloa mukaan!

LEVITOI-hanketta rahoittaa Business Finland.

Ajankohta

Alkaa:   12.12.2024 09:00
Päättyy:   12.12.2024 12:00

Lisää tapahtuma kalenteriisi

Tapahtumapaikka

Webinaari


Järjestäjä

Tiina Kaksonen, Oulun ammattikorkeakoulu

050 341 3444

tiina.kaksonen@oamk.fi