fBoost – ideasta kasvuun

3.10.2024 09:00

Radisson Blu, Hallituskatu 1, 90100 Oulu

jatkot-hankkeen-logorimpsu-3.png

fTwist – rohkeutta ja resilienssiä bisnekseen

fTwist-hankkeessa edistetään naisten mahdollisuuksia edetä uralla ja lisätään heidän ja yrittäjänä toimivien naisten liikkeenjohdollista osaamista. Hankkeessa kehitetään ja pilotoidaan neljä monialaista innovatiivista koulutusohjelmaa. Lisäksi hankkeessa kehitetään ja toteutetaan koulutusta, työpajoja, kansainvälistä yhteistyötä ja käytetään uusimpia oppimisen työkaluja. Tärkeän osan oppimista muodostaa vertaisoppiminen ja osaamisen jakaminen toisten osallistujien kanssa.

Hankkeen kohderyhmänä on uutta suuntaan urallensa tai liiketoimintaan lisävauhtia hakevat korkeakoulutetut naiset ja korkeakoulutetut työnhakijat. Kohderyhmään kuuluu myös yrittäjänä tai asiantuntijana ja johtajana toimivat naiset. Toiminta-alue on Pohjois-Pohjanmaa

fTwist-hanke toteutetaan 8/2023–7/2026. Hanketta koordinoi Oulun ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajana toimii Oulun yliopisto. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.

Kasvuyrittäjyyttä Oulun seudulle -hanke

Kasvuyrittäjyyttä Oulun seudulle -hanke tukee startup- ja kasvuyrittäjyyden kehittymistä Oulussa aktivoimalla ihmisiä eri taustoista kehittämään liikeideoita ja startup-taitoja ja tarjoamalla mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja tiimiytymiseen. Hankkeessa luodaan uusi, avoin startup-ohjelma Oulun korkeakouluyhteisölle. Hankkeessa etsitään myös yhteistyökontakteja kansainvälisiin startup-ekosysteemeihin tukemaan oululaisten yritysten kasvua. 

Hanke on Euroopan unionin osarahoittamaa, ja rahoituksen on myöntänyt Pohjois-Pohjanmaan liitto. Muita rahoittajia ovat Oulun kaupunki ja toteuttajaorganisaatio Oulun ammattikorkeakoulu. Hanke päättyy 5/2027.

Tapahtuma on päättynyt.

Ajankohta

Alkaa:   3.10.2024 09:00
Päättyy:   4.10.2024 16:00

Lisää tapahtuma kalenteriisi

Tapahtumapaikka

Radisson Blu, Hallituskatu 1, 90100 Oulu


Järjestäjä

Oulun ammattikorkeakoulu, Oulun yliopisto